Hyppää sisältöön

Poliisi on pidättänyt kolme henkilöä epäiltynä varkaudesta Luumäellä

Julkaisuajankohta 10.6.2025 12.23
Tyyppi:Uutinen

Epäilty rikos tapahtui maanantaina aamulla. Poliisi otti kiinni teosta epäillyt henkilöt ja palautti anastetuksi epäillyn omaisuuden omistajalleen saman päivän aikana.

Poliisilla oli maanantaiaamuna usean partion tehtävä Luumäellä. Noin aamuseitsemältä hätäkeskukseen tulleen ilmoituksen mukaan yksityisen kiinteistön alueella oli käynnissä varkaus. Kiinteistön haltija soitti hätäkeskukseen sen jälkeen, kun hän oli nähnyt riistakamerasta, että kiinteistön alueella kulki tuntemattomia ihmisiä anastamassa hänelle kuuluvaa omaisuutta. 

Paikalle menneet poliisipartiot saivat yhden epäillyn tekijän kiinni lähes verekseltään. Kaksi muuta epäiltyä otettiin kiinni Taavetista saman päivän aikana. Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Matti Raivikko kiittää kansalaisia, jotka ilmoittivat epäilyttävistä havainnoista hätäkeskukseen. 

-Valveutuneiden paikallisten ilmoituksista oli merkittävä hyöty, kun poliisipartiot tavoittelivat epäiltyjä tekijöitä

Poliisi löysi omaisuutta pakettiautosta

Epäillyt olivat liikkeellä pakettiautolla, johon anastetuksi epäilty omaisuus oli lastattu. Poliisi palautti asianomistajalle häneltä luvatta viedyn omaisuuden vielä maanantain aikana.

Tutkinnanjohtaja kertoo, että pakettiautosta löytyi myös muuta omaisuutta, jota poliisi epäilee anastetuksi. Toistaiseksi poliisilla ei ole tiedossa, mistä muu löytynyt omaisuus on lähtöisin. 

-Selvitämme omaisuuden alkuperää ja kehotamme Patolahdentien mökkiläisiä tarkastamaan, onko kaikki omaisuus tallessa. Jos epäilet, että jotain on anastettu, tee rikosilmoitus, Raivikko ohjeistaa.

Etelä-Karjala Kaakkois-Suomen poliisilaitos Luumäki Rikokset ja tutkinta Uutinen Valvonta- ja hälytystoiminta